maanantai 22. maaliskuuta 2021

1. En pyytänyt mitään tästä

 Tarina sisältää kirosanoja. Katso itsesi varoitetuksi.


Prologi





Ulkona oli helvetillisen kuuma, vaikka kello ei ollut vielä kahdeksaakaan. En ollut nukkunut. Taaskaan. Sen johdosta en ollut nähnyt myöskään painajaisia. Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Tunsin miten hikinoro alkoi valua pikkuhiljaa niskastani alas kohti tyynyä. Ei menisi kuin hetki ja se olisi litimärkä. Tyyny haisi jo.




Ihan kaikki tässä rotankolossa haisi. En ollut jaksanut siivota sen jälkeen kun... sen jälkeen. En jatkanut ajatusta loppuun. Tiesin, että se oli typerää kiukuttelua ja jonkin ajan päästä samat ajatukset pyörähtäisivät uudelle kierrokselle sen tuhannen kerran, mutta ehkä juuri tänään olisi toisin. Ehkä tänään pystyisin työntämään ajatukset syrjään.




Kipu, vanha toveri, muistutti äkkiä olemassaolostaan ja koko kehoni jännittyi ottamaan kouristuksen vastaan. Vittu. Miksi vitussa täytyy olla niin vitun tyhmä! Kaduin ratkaisujani, kaduin elämääni. Minussa ei kuitenkaan ollut munaa tappaa itseäni. Olin säälittävä pelle.




Puristin silmät hieman tiukemmin kiinni. Valo sattui niihin, oli sattunut aina.. sen jälkeen. Jatkuvalla krapulallahan ei tietenkään ollut asian kanssa mitään tekemistä. Tai oli. En pystynyt ajattelemaan sitäkään ajatusta loppuun, sillä mikään pääni sisällä ei pysynyt kasassa ja kouristus ravisteli esille uuden ähkäisyn.




Käännyin selälleen kivun vihdoin irrottaessa terävät kyntensä. No niin, tyyny oli jo märkä. Pitäisi nousta ylös. Olisin halunnut polttaa, mutta tupakat olivat loppuneet yöllä. Kaikki viinatkin oli jo juotu. Eikä tänään voisi juoda. Ehkä yhden, lupailin itselleni ja kieleni tunnusteli hampaiden likaista pintaa. Pitäisi peseytyä.




Käytyäni pikaisesti huuhtomassa suuni ja pestyäni kainalot astuin ulos polttavan ilman keskelle ja istahdin alas. En tiedä miksi tuijotin päivä toisensa jälkeen tuota samaa helvetin pilvimuodostelmaa. Se ei muuttaisi mitään. Kukaan ei sen johdosta tulisi takaisin.



Aivan liian moni oli kuollut. Ihan liian moni. Minä olin siihen syypää. Curiosity killed the cat. Paitsi ettei tappanut. Kissa oli tässä vielä ja hengitti, mutta moni muu ei. Miksi en ollut voinut vain jättää asiaa tutkimatta? Miksi tiedemiehen terävät aivoni eivät suostuneet ymmärtämään, että siitä ei voisi seurata mitään muuta kuin helvetti maan päällä? Ehkä juuri siksi. Tiedemiehet eivät käsittäneet helvettiä. Sen piti iskeä heitä päin naamaa, potkia munille ja mitä näitä muita viisaista sanontoja olikaan, ennen kuin sitä ymmärsi, että se oli ihan totta.




Olin miettinyt lähtöä jo kaksi vuotta. Ne, jotka jäivät henkiin, lähtivät ja tekivätkin siinä viisaasti. Tuosta noin, yli joen ja urku auki. Se olisi siinä.




Kyllä minäkin pian lähtisin, mutta en pois Strangervillestä.




En kykenisi lähtemään Strangervillestä yhtään sen enempää kuin Strangerville kykenisi lähtemään minusta. Me olimme yhtä ja tämä kaupunki olisi minun ikuinen sovitustyöni. Pääni riipahti alas, kiroilin hiljaa itsekseni. Ihan sama. Vaatteet päälle ja liikkeelle. Jättäisin ainakin tämän haisevan läävän vihdoin taakseni.




Ennen lähtöä askeleeni kulkivat kuitenkin kuin itsestään tien toiselle puolelle ja miksi eivät olisi kulkeneet, sillä olin paikan kanta-asiakas. Lähes ainoa, jos armeijan kavereita ei laskettu.




-Viski,
sanoin kähellä äänellä ja hämmästelin itsekseni, miten sanat eivät repineet kurkkuani rikki tullessaan suustani ulos.




Paikka oli siistiytynyt paljon... sen jälkeen.




Nyt täällä ratsastettiin muinaisella lännenaikojen menneisyydellä ja kai se kiehtoisi turisteja. Katselin kuvia tympääntyneenä.




-Joko sä olet pakannut,
tarjoilija kysyi. Ihmettelin missä välissä olin kertonut hänelle muutostani. En tupannut olemaan kovin höveli omien asioideni suhteen. Toisaalta: sehän oli jo todettu, että tein virheitä. Kerta toisensa jälkeen. Osa niistä oli vähän isompia kuin toiset. Osa oli suorastaan legendaarisia.




Tajusin, että typsy odotti varmaan vastausta.
-Olen,
sanoin lyhyesti ja se kuulosti omissakin korvissani todella tylyltä. Päässäni jyski kuitenkin ikävästi ja kaipasin viskin suloista lämpöä kielelleni. Tarjoilija hymähti.




Mutisin hädin tuskin kiitoksen viedessäni lasin ripeästi huulilleni. Elämän nektariini. Unohduksen tuoja. Tänään vain en ehtisi nauttia sinun sulosyleilystäsi kovinkaan paljon, sillä minun piti olla ajokunnossa.




-Onko toi se muuttoauto, joka tuli just tohon ulos parkkiin?
-Saattaa se ollakin.
En edes kääntynyt katsomaan. Ei kiinnostanut. Minä joisin juomani rauhassa ja lähtisin vasta sen jälkeen.




-Miksi tähän pitää laittaa näitä vihanneksia,
kysyin epäystävällisesti.
-Ei niitä ole pakko syödä.
-Usko pois, en mä niitä syökään. Ne on vaan viskissä ihan täysin turhia.




Ulkoa kuului vaativaa torven toitotusta. Tarjoilija ei sanonut mitään, katsoi minua vain pieni, ivallinen virne huulillaan. Hän halveksi minua, ja teki siinä ihan oikein. Minua tituleerattiin Strangervillen sankariksi. Sankariksi! Vittu, varsinainen sankari!
-Kiitti. Nähdään,
sanoin ja huitaisin loput juomasta nopeasti alas. Astelin ulos kuumuuteen hieman keinahtavalla askeleella, joka oli minulle niin ominainen tapa kävellä tätä nykyä. Sekin oli näitä: sen jälkeen.




Ajoin muuttoauton perässä vuorenrinnettä ylöspäin. Auton ilmastointi ei ollut toiminut varmaan kymmeneen vuoteen, joten pysähdyin jossain välissä juomaan vettä. Katselin taaksepäin ja rypistin otsaani. Se saakelin laitos näkyi tännekin! Se ja se vitun kuoppa! Pelko kulki lävitseni ja jätti minut heikoksi ja vapisevaksi.




Katsoin toiseen suuntaan ja hetken jälleen haaveilin, että mitä jos sittenkin vain nostaisin kytkintä ja lähtisin helvettiin täältä. En pystyisi. Ei. Minun pitäisi tietää kaikkina elämäni päivinä, että se vitun emolehmä oli todellakin kuollut eikä heräisi enää ikinä.




Nousin autooni ja jatkoin matkaani. Muuttoauto oli mennyt jo aikapäivää sitten menojaan. Tulin vihdoin asuinalueen tullille. Tulli! En ollut koskaan asunut alueella, jossa oli sisäänpääsypiste enkä asuisi nytkään, ellei vastahakoisille harteilleni olisi levitetty sankarin viittaa. Olisin nauranut, jos olisin vielä osannut.




Kuorma oli purettu. Vihdoin. Portit oli jouduttu nostamaan pois paikaltaan siksi aikaa, että auto saatiin pihaan edes joten kuten. Eihän se mitenkään olisi tänne mahtunutkaan kääntymään, mutta aidasta en aikonut luopua. En ollut kiinnostunut sosialisoimaan tämän yhteisön kanssa.
Täällä ylempänä ilma oli heti viileämpää ja puhtaampaa. Tottakai pöly lensi täälläkin tuulen mukana, mutta raikkauden suorastaan haistoi. Olin myös tottunut elämään Strangervillen laakson kiehuvassa kattilassa, joten vuorenrinteen viileys oli minulle ilmiselvä ero edelliseen.




Odotin, että kuljetusauton kuski saisi käytyä kusella ja häipyisi helvettiin. Sen jälkeen asentaisin portit takaisin ja ajaisin oman autoni pihaan. Tuulenvire leyhytti avoimen paitani helmoja ja riensi selkäpiitäni ylöspäin. Puistatti. Hiki oli jähmettynyt jo aikapäivää sitten ihon pinnalle. Odotin sitä, että pääsisin läheiselle lammelle peseytymään.




Tämä koko yhteisö perustui siihen, että täällä ei käytetty sähköä eikä vettä kuin juuri sen, mitä omalla tontilla tuotettiin tai vettä sinne kannettiin. Pelastetaan maailma tontti kerrallaan, oli paikan iskulause. En edes hymähtänyt sille.




Tämä maailma oli kertaalleen pelastettu ja sen hinta oli ollut ihan vitusti liian korkea. Ei ollut voittajia eikä sankareita, oli vaan helvetisti häviäjiä. Ja sitten olin minä, joka kantoi tätä kaikkea harteillaan eikä koskaan pääsisi siitä taakasta eroon. Voi tsiisus! Eikö se helvetin kusipää nyt voinut jo tulla sieltä kuselta ja häipyä!





**********


Yksi kuva tarinan takaa:




Baarimikko harjoitteli drinkkien tekoa ja puhalteli vähän tulia ilmoille =D



**********



Mä mietin tosiaan hyvän tovin, että mitä mä lähden kirjoittamaan tällä kertaa. Mulla on jo pitkään ollut pelattuna tuo Strangerville läpi ja olen säilyttänyt sitä pohjaa ja tarpeen vaatiessa joissain ajankulupeleissäni rakennellut sinne taloja. Olin jo aika orientoitunut siihen, että alan pelata eräällä Adam Archer -nimisellä simillä Mount Komorebin ympäristössä ja rakensinkin hänelle talon ja kuvailinkin mahdollista tarinaa peräti kymmenen osan verran. Sitten yhtäkkiä iski ajatus: Jesse. Jesse West on odottanut omaa aikaansa tulla esille jo monen monta kuukautta ja olisi varmaan odottanut vastakin, ellei edellisen tarinan pelitallenne olisi hajonnut.


Koska päädyin Jaguaarin kyyneleiden tapaan kirjoittamaan tällä kertaa minä-muodossa, simin esittely on hieman erilainen. Hahmon nimi on siis Jesse West ja sim ei ole mun luoma. En muista alkuperäistä tekijää, mutta voin toki katsoa sen jos jotakuta kiinnostaa. Jesse on entinen tiedemies, joka on päihittänyt Strangervillen emokasvin ja saanut sen johdosta arvonimen Strangervillen sankari. Kuvia tuosta taistosta ei ole säilynyt, valitettavasti, ja en usko, että jaksan lähteä sitä uudestaan kuvailemaan. Ne teistä, jotka ovat kyseisen tehtävän tehneet tiedätte, että kyseessä on ihan hitonmoinen duuni enkä pikkukummassa siihen uudestaan lähde. Itse tarina tullaan kertomaan kyllä ajan mittaan tässä, joten ne teistä, jotka eivät tiedä mitä siinä tapahtuu, pääsevät sisälle itse Strangervillen tarinaan.


Itse tarinasta:

Pelaan peliä normaalisti tarpeilla, normaalina pelinä. Draama tulee kirjoitettuna ja mahdollisesti joidenkin modien kautta, joita olen peliin lisännyt. Niistä kohta lisää. Mulla on, kuten aina mun tarinoissa, tiedossa alku ja loppu. Kaikki siinä välissä on puhtaasti itse pelin aikana tulevia inspiraatioita, osin perustuen simien ilmeisiin ja eleisiin. Tässä osassa, kuten varmasti huomasittekin, käytin muutamaa posea. Niiden käyttö on verrattain hankalaa, jos vertauskohtana on Sims3, mutta ei mahdotonta. Näitä ei kuitenkaan tulla, todennäköisesti, näkemään tarinassa hurjan paljon. Ainoastaan silloin, kun se on tarpeen, kuten tässä alussa.


Jesse on haavoittunut sekä sisäisesti että ulkoisesti ja tämä tarina on Jessen matka. Minne? Siitä itsellä on jo ( välivaiheinakin ) vahvoja ajatuksia. Tällä kertaa en tiedä tarinan varsinaista päätepistettä tarkasti. Siitä on jonkinlainen.. tunne, sanotaan näin. Voi olla, että tämä tarina päättyy mieheen itseensä ja jos hän saa jälkikasvua, siitä saattaa seurata toinen, itsenäinen tarinansa. Nämä on niitä asioita, joita en vielä tiedä ja siksi en vielä niitä ajattele.


Jos Jesse saa jälkikasvua? Asiassa on monta muttaa, kuten mm. miehen rikkinäisyys. Sen lisäksi pelissä on Persean raskausmod, joka saattaa aiheuttaa keskenmenon. Pelissä on myös Sacrificialilta modeja, jotka saattavat yllättää pelaajan ja suunnitelmat muuttuvat lennosta. 


Modeista yleisesti:

Edellinen pelitallenushan tosiaan taisi kärsiä modien hurjasta määrästä. Niitä oli yli 20Gt:a, en muista tarkalleen määrää. Jotakin väliltä 20-26. Eli PALJON! Nyt tässä pelissä on tiettyjä "pakollisia" modeja, kuten MC Command Center ( samantyyppinen kuin Sims3:lle valmistettu Nraas ) ja sitten nuo, jotka tuossa jo mainitsin. CC-tavaraa pelissä on hyvin vähän. Olen jotain tavaroita lataillut, joita voi käyttää off the grid -tonteilla, mutta kaikkinensa mod -kansion koko on nyt vain 234Mt. Ero on merkittävä. Varsinaisien simin luontiin vaikuttavien CC-tavaroiden määrä on vähäinen. Lähinnä asusteita sekä Maxis Match default iho ja silmät. Ei lainkaan vaatteita eikä hiuksia. Näin ollen pelipohja saattaa pysyä terveempänä ja teoriassa voisi olla mahdollisuus jatkaa peliä seuraavaan sukupolveen ja sen yli. Pisin näistähän mulla on kestänyt 8 sukupolvea ja tuolloin pelitallenne katosi pelipäivityksen yhteydessä. Tätä en silloin tosin tiennyt ja järkytys oli melkoinen.


TÄRKEÄÄ!!!

Sivun vasemmassa laidassa on lukuluettelo. Olen sinne lisännyt aktiivisten tarinoiden linkkejä ja lisään niitä jatkossakin sitä mukaa, kun tarinoita tulee vastaan. Ne tarinat, joista ei ole ilmestynyt uusia osia tänä vuonna, olen tällä erää jättänyt pois linkkilistauksesta. Jos tarinat aktivoituvat, lisään ne lukuluettoloon.


No niin, siinä kaikki yleiset höpinät. Mitkä ovat ensitunnelmat tarinasta? 







11. Älä pitkitä väistämätöntä

  Makasimme lattialla ja huohotimme raskaasti. Olin ottanut Jasminen keittiön tasoa vasten, emme olleet edes riisuuntuneet sitä varten kuin ...